Nummisuutarit Paltaniemen teatterissa kesällä 2014

12.1.2014

Paltaniemen teatteriin 150-vuotias Nummisuutarit

 

Viime kesänä aloittanut Kajaanin Paltaniemen teatteri tuo ensi kesänä näyttämölle Aleksis Kiven Nummisuutarit Eino Leino -muistotalon yhteydessä. Tämä suomalainen klassikkonäytelmä on kautta aikojen suosituimpia teatterinäytelmiä, joka tänä  vuonna täyttää 150 vuotta.  Aleksis Kiven syntymästä tulee kuluneeksi myös 180 vuotta.  Aleksis Kivi kirjoitti näytelmää 1963-64. Hän  osallistui näytelmällä Senaatin järjestämään kirjoituskilpailuun  v. 1865. Ylioppilas Kivi voitti kilpailun.  Merkittävät kirjailija-auktoriteettien J.L. Runebergin  Kungarne på Salamis ja J.J. Wecksellin Daniel Hjort sekä  A.Oksasen näytelmä  sivuutettiin.  Nummisuutarien kantaesitys oli Oulussa 24.9.1875 Westerlundin salongissa, joka sijaitsi nykyisen kaupungintalon paikalla. Oulu-seuran hankkima muistolaatta kertoo Nummisuutarien kantaesityksestä. Suomalaisen Teatterin vierailun Kreettaa näytteli Ida Aahlberg, jonka Kaarlo Bergbom oli hyväksynyt vuotta aikaisemmin Suomalaisen Teatterin puheosaston jäseneksi. Ida oli karannut kotoaan tullakseen teatteriin näyttelijäksi. Idan ”läpilyönti” tapahtui pari vuotta myöhemmin Boriskana ”Kylän  heittiössä”.  Eskon roolissa näytteli Benjamin Leino, joka oli tullut Suomalaiseen teatteriin 20-vuotiaana 1873. Benjamin Leino näytteli Suomalaisessa Teatterissa, kansallisteatterissa, kuolemaansa saakka v. 1908. Hän oli kansallisen päänäyttämön merkittävimpiä näyttelijöitä.

 

Paltaniemen nuoret näyttelivät Kasimir Lönnbohmin (Leino) ohjauksessa Nummisuutarien ensimmäistä näytöstä kunnansihteeri Kaaperi Karjalaisen,  Valttarin talon pirtissä tammikuun 7. ja 9. tammikuuta  1881, jolloin Eino Leino oli kolmivuotias. Eskoa näytelmässä esitti Theodor Frosterus, myöhemmin kirjailija Teuvo Pakkala, joka Hövelön lasten koulukaverina oli tullut joululomalla Hövelöön. Sepeteus-kanttorin roolia esitti Hövelön tuleva omistaja ja maanmittari Kaarlo Lönnbohm. Kasimir Leino näytteli Iivarin roolia.

 

Paltaniemen teatterille Nummisuutarit ohjaa näyttelijä-ohjaaja  Anna Ballini, joka palkittiin äskettäin Kajaanin kaupungin kulttuuripalkinnolla. Paltaniemen teatterin esitysajat ovat  24.6.-17.7.2014.  Teatteri toteutetaan yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatterin kanssa.