Eino Leinon Kajaanin linna -runon ilmestymisestä 130 vuotta

Eino Leinon Kajaanin linna 130 vuotta

Eino Leino oli kirjoitellut jo 12 vuotiaana huomattavan paljon runoja, kun ensimmäinen runo oli syntynyt yhdeksän vuoden ikäisenä. Ensimmäiset runot olivat jääneet omiin salaisiin runovihkoihin, sillä ei niitä sopinut näyttää julkisesti. Tosin ensimmäiset lemmenrunot olivat joutuneet  Ida –serkun vohkimiksi, kun Eino asui kolmen naisserkun luona Kajaanin keskustassa alkeiskoulun aikaan v. 1887-89. Siitä oli syntynyt ilkeä julkisuus, sillä tyttökoululaiset olivat saaneet niitä lukea ja langettaneet Einolle runojen perusteella nimityksen ”lemmenliekki”, jonka Eino saattoi kuulla kadullakin. Suuri häpeä johti entistä tiukempaan runojen kätkemiseen. Niinpä Isä-Antti, joka vieraili syyskuussa virkatehtävien lomassa 1889 Einon luona Oulussa, kun Eino oli siirtynyt sinne opiskeleman, toi terveisiä Hövelöstä ja kertoi, että Hövelön piiat olivat syksyllä löytäneet Hövelön puulastukkoon kätkettynä Einon runovihkoja. Eino oli piilottanut ne ennen Oulun kouluun siirtymistään.  Isä kertoi, että runovihkot oli otettu talteen.  Samalla isällä oli tärkeä viesti Einolle, jonka hän sai sanottua ennen kuolemaansa (17.1.1890). Einon mukaan isä totesi,  ettei Einon tarvinnut hävetä runojaan, sillä hän tiesi omasta kokemuksestaan, että kirjoitetut runot olivat olleet kunniaksi August Ahlqvistille kuin Veli-Kasimirille. Se oli kannustus, joka kantoi eteenpäin.

Isän kuoleman jälkeisenä kesänä 1890 Hövelön lapset kokoontuivat kesällä Hövelössä. Eino oli kirjoitellut välittömiä luontorunoja, mutta myös kiinnostunut paikallisista historiallisista aiheista.  Kaksitoista vuotta vanhempi veli Kasimir, joka oli aloittanut jo aiemmin runoilijana, kotiutui Pariisin käyneenä herrasmiehenä. Kasimirilta oli ilmestynyt edellisenä vuonna Elämästä -kirja. Nyt hän viimeisteli runokokoelmaa Ristiaallokossa. Hän oli ehdoton makumestari. Eino kiikutti hänelle käsikirjoituksen Kajaanin linnasta. Kasimir kävi runon tunnollisesti läpi, korjasi säejaksoja soinnukkaammiksi ja sai Einon ihmeeksi loppusoinnut täydelliseen sirouteen.  Elämäni kuvakirjassa Eino kertoo Kasimirin yllättäen toteavan runon painettavaksi tekstiksi. Sen jälkeen Kasimir korjasi tekstiä painokuntoiseksi ja lopputulos ”oli sangen hyvä”,kuten Eino toteaa. Kun runo oli luettu Hövelön väelle, Kasimir puristi kättä ja totesi: ”Onneksi olkoon, Eino Leino! Voit tästä lähin käyttää sitä nimimerkkiä.” Runo oli mestarin suoritus nuorelta Einolta, joka oli tarkkaan lukenut Topeliuksen Wälskärin kertomukset Kajaanin linnan viime vaiheista. Kun Eino jatkoi syyskuun alussa koulutietään Hämeenlinnassa, runo ilmestyi Hämeen Sanomissa syyskuun 26. päivänä 1890 nimimerkillä E…o. Koulussa tiedettiin se Einon kirjoittamaksi. Siitä alkoi julkinen runoilu ensin Hämeen Sanomiin, Päivälehteen, Pohjalaiseen ja laajempaan kirjalliseen tuotantoon..

Ensimmäisen runon julkaisupäivästä Eino Leino katsoi myöhemmin hänen julkisen toiminnan taiteilijana alkaneen. Niinpä v. 1915 Leino järjesti runokiertueen 25-vuotistaiteilijajuhlakiertueen.  Sata vuotta sitten 1920  26.9. järjestettiin Kansallisteatterissa Leinon ystävien toimesta suuret 30-vuotistaiteilijajuhlat ja juhlaillalliset Virkamiestalossa. Leinolle kerättiin mittava rahalahjoitus. Samana vuonna Leino julkaisi kolme teosta: Ajatar, tietovirsiä; Kodin kukka ja uhrikuusi, runotarina; Syreenien kukkiessa, runoja. Erityisesti Kodin kukka ja uhrikuusi oli julkaistu merkkipäivän kunniaksi. ”20:ssä laulussaan runotarina esittää haaveen ja toden taistelua ihmissydämissä… runotarinan päättyessä neito uhraa elämänsä haltijalle, jonka hallainen mahti samalla muuttuu siunausta jakavaksi keväiseksi voimaksi. Runoilijan synnyinseudun luonto esiintyy teoksessa kesäisen terhenisyytensä ihanimmassa valaistuksessa muodostaen hurmaavan taustan itse runotarinalle.” Runotarina sai suopeutta arvostelijoilta. Karkean poikkeuksen tästä teki tuleva kirjallisuuden professori Rafael Forsman (myöh. Koskimies) Iltalehdessä 4.10.1920. Hän lyttäsi teoksen onton pään runoudeksi ja haukkui samalla Leinon runouden ymmärtäjät. Tuosta Forsmanin teilauksesta meni 92 vuotta, kunnes v. 2012 Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan opiskelija Laura H. Försström osoittaa hienossa gradussaan ( ”Minä nousen hallana, usmana yön”. Suo Eino Leinon runoelmassa Kodin kukka ja uhrikuusi) miten monikerroksisesta ja upeasta tarinasta kirjassa on kysymys.

Viimeinen suuri kansallinen Leino –juhla vietettiin 26.9.1953, kun Helsingin Esplanadin puistossa paljastettiin Lauri Leppäsen Leino –patsas.

Esko Piippo