Eino Leino

Lapsuus- ja nuoruusvuodet

Eino Leino syntyi Paltajärven rannalla Paltamon pitäjän keskuspaikan Paltaniemen Hövelössä 6.7.1878 Anders ja Anna Emilie (os. Kyrenius) Lönnbohmin (ent. Mustonen) suurperheen kymmenentenä lapsena, kuopuksena. Kasteessa hän sai nimen Armas Einar (Eino) Leopold. Maanmittari Lönnbohmin koti oli köyhänlainen, mutta sen ajan maalaisvirkamiehen kodiksi sivistynyt. Isä oli Snellman-henkinen fennomaani ja vapaa-ajattelija, ja äidin kerrotaan kirjoittaneen runoja. Tässä oli vanhempien silmäterän Eino Leinon henkisen kehityksen perusta. Äidin sisarpuoli, Olga Kyrenius, piti Hövelön lapsille kotikoulua ja huolehti perheen lapsista vieraalla paikkakunnalla. Hän oli hyvin sivistynyt kotikoulun pitäjä, joka osasi monia kieliä.

Jo 10-vuotiaana Eino Leino kirjoitti runoja pöytälaatikkoon. Harrastuksen tullessa julki siskonsa uteliaisuuden ansiosta Kasimir-veli (fil.tri v. 1896, kirjallisuus- ja taidearvostelija, toimittaja, kirjailija, teatterinjohtaja) otti nuorimman veljensä siipiensä suojaan ja kannusti tätä kirjoittamaan. Tuloksena olikin Kajaani Linna -niminen runo, joka julkaistiin Hämeen Sanomissa syyskuussa 1890. Samalla Kasimir antoi veljelleen kirjailijanimen Eino Leino. Leino kävi tällöin koulua Hämeenlinnassa, jonne oli tullut Oulusta. Hänet muistetaan ”pyöreänä ja hyväntuulisena poikana”, josta kaikki pitivät. Hänen johtaja-asemaansa ei kyseenalaistettu. Hämeenlinnan lyseossa Leinolla oli mahdollisuus tuoda ajatuksiaan ja runojaan julki mm. Vasama-nimisessä koululehdessä. Hän tuli ylioppilaaksi hyvin arvosanoin vuonna 1895 ja matkusti Helsinkiin.

Lisätietoja Leinon lapsuusympäristöstä, perheestä ja Eino Leinon lapsuus- ja nuoruuskehityksestä ja koulutiestä "Esko Piippo, Keinu, keinu Eino Leino - Lapsuus- ja nuoruustarinat" (Edico 2010)

Nuori ylioppilas Helsingissä

Leino kirjoittautui Helsingin yliopistoon vuonna 1895. Hän suorittikin muutaman kurssin, mutta epäonnistui ratkaisevassa stipendiaatintutkinnossa, joka olisi taannut varattomalle opiskelijalle valtion tuen. Tämä oli kolaus ylioppilas Leinolle, mutta ei runoilija Leinolle. Nyt hän saattoi antautua raisun ja vallattoman Pegasos-ratsunsa vietäväksi. Leino totesi ”Totum me litteris dedi” (= Kokonaan kirjailijaksi, ainoastaan kirjailijaksi).

Kasimir-veli johdatti 17-vuotiaan nuorukaisen Helsingin tärkeimpiin kulttuuripiireihin. Päivälehden toimitusta avustava Leino keskusteli mm. Eero Erkon, Juhani Ahon, Arvid Järnefeltin, Jean Sibeliuksen, Robert Kajanuksen, Akseli Gallénin, Pekka Halosen kanssa päivänpolttavista kulttuuritapahtumista ja poliittisesta kehityksestä (nuorsuomalaisten näkemyksestä!). Hänestäkin tuli kansallinen uusromantikko. Leino kirjoitti peloton uudisraivaaja -hengessä arvosteluja Päivälehteen, ja tämä ei herättänyt myönteistä vastakaikua vihollisleirissä (mm. Kansallisteatterin johtaja Kaarlo Bergbom). Hän halusi uudistaa suomalaista kulttuurielämää, mutta kaikki eivät olleet samaa mieltä.

Yhdessä Kasimirin kanssa Leino alkoi julkaista Nykyaika-nimistä lehteä. He halusivat tuulettaa suomalaista kulttuurielämää sivistäen tavallistakin kansaa tuomalla mm. eurooppalaista kirjallisuutta Suomeen. Taloudelliset ongelmat muodostuivat ylitsepääsemättömiksi ja vapaahenkinen lehti - toimittuaan vuosina 1898-99 - lakkautettiin. Mutta runoilija ei jäänyt seisomaan paikalleen. Hän kirjoitteli lehtiin; sanomalehtityöstä oli tullut hänen leipätyönsä. Leino koki sanomalehtikirjoittelun henkilökohtaiseksi välineekseen, jonka avulla hän puhui suoraan kansalle. Leinoa onkin kutsuttu aikakautensa henkiseksi puhetorveksi, eikä syyttä. Kunnianhimoiset hankkeet kansan sivistämiseksi kaatuivat kuitenkin ennen pitkää hänen mielenkiintonsa herpaantumisen takia (esim. ulkoilmateatteri Helkanäyttämö Seurasaaressa vuonna 1912).

Leino kuului jo nyt Suomen kulttuurielämän keskeisimpiin henkilöihin. 1900-luvun alussa Leino ihastui vuokraemäntänsä kauniiseen tyttäreen Freya Schoultziin, joka oli kuin luotu taiteilijarakkauden kohteeksi. Samaan aikaan hänellä oli suhde L. Onervaan, joka oli Leinon elinikäinen ystävä ja rakastettu. Leino sai voiton kilpakosijoistaan ja syyskuussa 1905 hän avioitui Freyan kanssa. Eya Helka syntyi seuraavan vuoden joulukuussa, mutta se ei pelastanut avioliittoa. Runoilija ei pystynyt eikä halunnut pitää yllä vaimonsa vaatimia kulisseja seuraelämän puitteissa.


Vakavoituminen

Suomalaiseen kulttuurielämään tuli uudenlaista väriä Päivä-nimisen viikkolehden muodossa. Se oli liberaalien ja radikaalivasemmistolaisten äänenkannattaja. Sen toimittajat ja avustajat kuuluivat sen ajan henkiseen älymystöön. Lehti salli persoonallisemman ja vapaamman otteen kuin yleensä. Tämä oli tervetullut keidas Leinon kirjallisille, kulttuurisille ja poliittisille näkemyksille. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran Aleksis Kiven päivänä vuonna 1907. Ilmestymispäivän valinnalla haluttiin korostaa lehden luonnetta: suomalaiset arvot ja ja suomen kieli kunniaan.

Kaiken polemisoiminen ja politikointi alkoi väsyttää Leinoa- Hän jätti sanomalehtiin kirjoittelun, mutta palasi vielä ”sotatantareelle” ajoittain. Runoilija pelkäsi porvarillista elämäntapaa, sen pysähtyneisyyttä. Kapinoitsijan henki heräsi hänessä ja uudistuminen alkoi muuttamalla pois perheen luota keväällä 1908. Vuosi oli murroskohta Leinon elämässä. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan ollut samanlainen kuin ennen. Nuori idealisti oli väsynyt olemaan ajan hengen lapsi. Runoilijan nietzscheläinen ajattelutapa voimistui; usko sisäiseen vapauteen. Leino piiloutui suojamuurin taakse.

Elokuusa 1908 Leino lähti lähes vuoden pituiselle matkalle Eurooppaan. Tehtävänä tulisi olemaan Danten Divina commedian kääntäminen. Matka suuntautui Tukholman, Kööpenhaminan ja Keski-Euroopan kautta Roomaan. Suomessa hänen teoksensa saivat huonon vastaanoton ja se satutti entisestään haavoittunutta Leinoa. Helmikuussa 1909 Leino lähti kotimatkalle ja pysähtyi Berliiniin keräämään voimia Helsingin vastaanottoa varten. Jumalaisen näytelmän kääntäminen kesti kuusi vuotta. 

”Suomen suurin boheemi”

Eino Leino palasi Helsinkiin vappuna 1909. Hänen tavaramerkikseen oli jo Roomassa tullut keppi, viitta ja lierihattu. Ne kuuluivat hänen boheemikautensa tunnuksiin. Negatiivisista arvosteluista huolimatta Leino kiinnosti ihmisiä. Hän oli taas mukana kaikessa sanomalehtityöskentelyä myöten boheemin tunnukset sojottaen, liehuen ja lepattaen. Ravintolat tulivat runoilijalle entisestään tutuiksi ( Kämppi, Catani, Kappeli). Vuoden 1910 aikana Leinon nietzsceläinen kausi päättyi.

Lokakuussa 1912 Leino suunnitteli ”propagandatyötä” maineensa puhdistamiseksi. Hän piti runollisia iltoja eri puolilla Suomea. Kiertue oli menestys. Seuraavana keväänä Leino oli jälleen ihastunut. Kohteena oli hänen ystävänsä säveltäjä Robert Kajanuksen tytär Aino Kajanus, johon hän oli tutustunut jo vuosia aiemmin. Avioliitto solmittiin nopeasti. Avio-onni kesti vain muutaman kuukauden ennen kuin Leino kyllästyi porvarillisen elämän kahleisiin. Boheemielämä oli hänellä jo verissä.

Joulukuussa 1915 alkoi ilmestyä Leinon perustama Sunnuntai-viikkolehti. Se toimi runoilijan kirjallisena omanatuntona. Tämä aika merkitsi hänelle luovuuden ja keskittymisen kautta. Leino kiinnostui politiikasta uudelleen sekä teosofien opeista. Runoilijan elämään astui toinen suuri rakkaus, Aino Kallas.

Helsingin ilmapiiri painosti Leinoa. Hän lähti vierailemaan lukuisten ystäviensä luona ympäri Suomea (mm. kesä 1918 Leino vietti Hella Wuolijoen kesähuvilalla Kukkialla). Vuoden 1918 sota lähestyi ja Leino uskoi lopettavansa sodan sanan mahdilla. Samaan aikaan Leinon kiinnostus Sunnuntai-lehteen lopahti.


Fyysinen ja henkinen loppuunpalaminen

Vuoden 1918 sota päättyi. Leinon kanta vaihteli lakkaamatta; milloin hän oli monarkisti, milloin tasavaltalainen. Hänen tekemänsä aloitteet olivat vailla todellisuutta. alkavan sairauden merkit näkyivät jo hänessä. Runoilija oli ajoittain sairaalassa hoidettavana. Leinossa yhdistyvä luomisvimma ja itsetuho olivat hiljalleen tehneet tehtävänsä. Eino Leinoa onkin sanottu traagiseksi optimistiksi, joka tiedosti elämän rajallisuuden ja luomisvoiman välisen ristiriidan. Hän eli oman taitelijakutsumuksen ja siitä aiheutuvan sisäisen palon sanelemana elämänsä alusta loppuun.

Keväällä 1921 virolainen runoilija Gustav Suits ja hänen vaimonsa Aino ottivat Eino Leinon siipiensä suojaan ja järjestivät hänelle esiintymisiä Virossa. Runoilija sai loistavan vastaanoton. Asiat olivat päinvastoin Suomessa. Syyskesällä Leino ihastui Hanna Laitiseen ja he avioituivat. Olosuhteet sekä kummankin henkinen tasapainottomuus estivät liiton pysyvyyden. Virallisesti he olivat kuitenkin aviossa runoilijan kuolemaan asti. Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Leino pakeni Helsinkiä Tuusulaan.

Todellista elinvoimaa runoilija sai palattuaan vielä kerran kotiseudulleen Kainuuseen kesällä 1924. Vakava tarkoitus oli muuttaa kotiin takaisin, mutta sairauden masentama ja ailahteleva Leino päätti viime hetkellä toisin. Leino eli viimeiset vuotensa eri lepokodeissa. Huolimatta sairaudestaan runoilija vieraili usein ystäviensä luona.

Eino Leino kuoli 47-vuotiaana tammikuun 10. päivänä 1926 Riitahuhdan talossa Tuusulassa. Hänet haudattiin valtion kustannuksella Helsinkiin. Koko Leinon elämä todisti hänen monikasvoista, ”sfinksinomaista” luonnettaan. Kirjailija kutsui itseään ”fantasia-ihmiseksi, jolla ei ole selkeitä äärirajoja”. Rafael Koskimies on puolestaan todennut Leinosta: ”Monipuolinen ja rikasvivahteinen nero hän joka tapauksessa oli.”