Otto Manninen

Syntyi 13.8.1872, kuoli 6.4.1950.

Otto Manninen syntyi Topias Mannisen ja vaimonsa Matildan esikoisena. Isä Topias Manninen poikkesi  normaalista talonpoikaisväestöstä. Hän oli enakkoluuloton, kiinnostunut kaikesta uudesta ja henkisesti vireä, rohkeiden aloitteiden mies. Topias oli ensimmäinen kangasniemeläisten joukossa, jotka lähettivät lapsiaan opintielle. Äiti Matilda oli omaa sukuaan myös Manninen.Hän oli lempeä, hiljainenj ja sydämellinen ihminen, joka rakasti eläimiä ja musiikia. Perheeseen syntyi yhteensä kymmenen lasta.

Otto aloitti koulunkäynnin Kangasniemen keskustan kansakoulussa. Isä Topias ei kuitenkaan pitänyt ylimielisen loisesta opettajasta, joka oli heittänyt Oton eläinkuvakirjan roskien joukkoon. Kiivasluontoinen isä siirsikin poikansa Mikkeliin kouluun. Päätös tästä syntyi silmänräpäyksessä, kuten monet muutkin isä Topiaksen päätöksistä. Kielimuurikaan ei osoittautunut Otolle esteeksi koulunkäyntiin.  Tuohon aikaan osa oppitunneista pidettiin ruotsiksi. Otto suoritti ylioppilastutkinnon v. 1892. Tämän jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa.

Opiskeluvuosinaan Helsingissä Otto solmi paljon tuttavuuksia, mm. jonkin verran nuorempaan Eino Leinoon, joka oli saanut tehtäväkseen suomentaa Runebergin teoksia. Tätä kautta myös Otto otti osaa suomennosurakkaan. Yliopistosta Otto valmistui v. 1897. Jo kouluvuosina otto aloitti oman kynäilyharrastuksensa. Hän kirjoitteli myös kotonaan, mutta muilta salaa, ja oli vihainen, jos hänet siitä puuhasta yllätettiin.

Otto oli välitön tuttujen kanssa ja laski leikkiä, mutta tuntemattomista hän vaikuttu sulkeutuneelta luoksepääsemättömän oloiselta. Tähän vaikutti Oton oppineisuus ja se, että kirjallinenmaine alkoi jo karttua. Otto arvosti sitä, että hänellä oli ollut mahdollisuus käydä koulua ja opiskella.  Hän halusi myös kotiseutunsa kyläläisten saavan tutustua kirjallisuuteen. Tästä osoituksena hän viimeisenä ylioppilasvuotenaan puuhasi innokkaasti kyläkirjastoa Hokkaan. Kiintymys kotiseutuun ja synnyinympäristöön näkyi mysö myöhemmin. Suhde kotikylään ja tuttuihin pysyi avoimena.

Yhteistyö ja ystävyys Eino Leinon kanssa johti siihen, että käännöstyötä tehtiin useampana kesänä Oton kotipaikalla okan Rasinkankaalla (Leino vieraili 1897,1899, 1901,1903, 1905). Rauhalliseen maalaismaisemaan Oton ystävät tulivat mielellään kesiään viettämään. Kirjailijoista Teuvo Pekkala ja Ilmari Kianto vierailivat Rasinkankaalla. Rasinkankaan ullakkohuoneessa syntyiät Eino Leinon Helkavirret ja viimeisen yhteistyökesän jälkeen ilmestyi viimein Otto Mannisen ensimmäinen oma runokokoelma Säkeitä I. Otto Mannisen teksti oli pelkistettyä ja tiukkaan muotoon sidottua. Ja ehkä tästä syystä monesti vaikeaselkoisena pidettyä. Tuolloinen aikakausi suosi laveaa kerrontaa, joten otto oli aikansa "kummajainen", muttasamalla myös tuon ajan nero runouden ja sanankäytön suhteen.

Otto Mannisen oma runotuotanto jäikin suppeaksi, neljä kokoelmaa elinaikana ja yksi teos myöhemmin. Suuri käännöstyö vei runoilijan aikaa ja tästä syystä omia runoja syntyi harvakseltaan.

Työntäyteisten vuosien jälkeen kun käännöstöistä ja ensimmäisestä omasta runokokoelmasta oli kertynyt säästöjä, Otto saattoi toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja unelmansa. Hän osti osan Hokassa sijaisevasta Rämiäisen saaresta v. 1906 ja rakensi sinne huvilan, joka nimettiin lähistöllä olevan kallion mukaan: Kotavuori. Rakennustöiden valvojana, arkkitehtinä ja rakentajana toimi runoilija itse apunaan paikallista työväkeä.

Opiskeluaikanaan Mikkelisseian ä Otto oli jo ensi kerran tutustunut tulevaan aviopuolisoonsa Anni Swaniin ja heidät vihittiin avioliittoon Helsingissä 10.2.1907. Anni Swan vierailikin Kotavuoressa ensimmäisen kerran jo rakennusaikana. Kotavuoresta muodostui rakas paikka kirjailijapariskunnalle. Siellä vietettiin kaikki kesät sekä myös pitkiä aikoja muulloinkin. Kotavuoren luonnonrauha antoi työskentelyrauhan molemmille kirjailijoille. Pariskunnalle syntyi kolme lasta: Antero, Sulevi jaMauno.

Otto toimi Helsingin yliopiston suomen kielen lehtorina v. 1913 lähtien. Tästä työstä hän otti virkavapata aloittaessaan suururakkansa, Homeroksen Iliaan ja Odysseian suomentamisen. Ilias ilmestyi  suomeksi v. 1919 ja Odysseian viisi vuotta myöhemmin. Suomennustyön aikaan pariskunta asui yhtäjaksoisesti Kotavuoren huvilalla lähes kahden vuoden ajan. Talviaikaan vieraita ei juuri käynyt, joten saaressa oli rauhallista.

Kuuluisa on Kotavuorenpolku,"Professorin polku". Kävelytie mutkittelee pitkin Rämiäisten saarta nousten milloin kallion rinteitä ylös, milloin laskeutuen rantaan.Tätä polkua runoilija raivasi erilaisten vipujen ja kankien avulla. Tienraivaustyössä oli apuna useana kesänä saaressa Kaleli päätökseenvalaa ranskaksi kääntänyt Jean Pierret. Tälle polulle ohjataan nykyäänkin Kotavuorelle saapuvat vieraat.

Otto Manninen sai tunnustuksen kirjallisesta tuotannostaan ja käännöstyöstään professorin arvonimen v. 1925 ja hänet vihittiin sekä filosofian että teologian kunniatohtoriksi. Viimeksi mainittu kunnianosoitus johtui Otto mannisen toiminnasta raamatunkäännöskomitean kielentarkastajana v. 1921-1937. Hän toimi myös monien kirjallisen alan liittojen ja lautakuntien puheenjohtajana ja lukuiset järjestöt kutsuivat hänet kunniajäsenikseen.

Runoilijan elämäntyö tuli päätökseen huhtikuun 6. päivänä v.1950 lyhyen sairauden jälkeen.

Otto Mannisen Seura r.y.:n  -esitteestä.

Kirjallinen tuotanto:

Säkeitä, Wsoy 1905

Säkeitä. Toinen sarja. Wsoy 1910

Virrantyven. Wsoy 1925

Matkamies. Wsoy 1938

Muistojen tie. Wsoy 1951 (toim. Pentti Lyly)

Lisäksi laaja suomennostuotanto.