2010

Aino Kallas-seuran kulttuurikävely sunnuntaina 1.8.2010,

oppaana seuran jäsen Pirkko-Liisa Rauhala

Aino Kallas Helsingissä

Aino Julia Maria Kallas (s. Krohn) syntyi 2.8.1878 äitinsä ensimmäisensä ja isänsä neljäntenä lapsena Krohnin puoleisten isovanhempiensa kartanossa Kiiskilässä Viipurin pitäjässä. Hänen vanhempansa, koulunjohtaja Minna (s. Lindroos) ja professori Julius Krohn asuivat tuolloin Helsingissä. Aino Krohn asui Helsingissä vuoteen 1900 saakka ja uudestaan vuosina 1918–1921, kun Oskar Kallas toimi Viron lähettiläänä Suomessa. Jouduttuaan pakolaiseksi Virosta vuonna 1944 Aino Kallas asui ensin Tukholmassa ja vuoden 1954 alusta alkaen Helsingissä kuolemaansa 9.11.1956 saakka. Elämästään, joka kesti 78 vuotta, Aino Kallas asui Helsingissä noin 28 vuotta. Jos mukaan lasketaan hänen pitkäaikaiset vierailunsa, Suomessa viipymisen aikaa karttuu kaikkiaan noin 32–33 vuotta.

Vuoden 2010 Aino Kallas-kävelyn reitti kulki Rikhardinkadun kirjaston edestä Ludviginkadulle, Yrjönkadulle, Bulevardia pitkin Albertinkadulle ja Ratakadulle, sieltä edelleen Bernhardinkatu 4:ssä sijaitsevalle Saksalaiselle kirkolle, josta kävely jatkui Tähtitorninmäen yli Tehtaankadulle, Raatimiehenkadulle ja Puistokatua alas Merikatu 1:een, jossa sijaitsi Aino Kallaksen viimeinen koti.

Lapsuuden kodit ja kotimiljööt (1878–1889)

Aino Krohnin syntyessä Minna ja Julius Krohnin koti oli Vuorikadulla, josta he Ainon pienenä ollessa muuttivat Ratakadun 1:een (3. kerros; osoitteessa sijaitseva nykyinen rakennus ei ole alkuperäinen, vaan myöhemmin rakennettu). Siellä he asuivat Julius Krohnin kuolemaan (1888) saakka. Vuosina 1889–1899 Minna Krohnin ja hänen kahden tyttärensä kodit sijaitsivat Albertinkatu 46:ssa ja Ruohonlahdenkatu 8:ssa. Kuin toiseksi omaksi kodiksi Ainolle ja Aunelle muodostui äidin siskon Idan (s. Lindroos) ja hänen miehensä Berndt Fredrik Godenhjelmin puutalokoti Ludviginkatu 8:ssa (nykyisin 6-8; talo purettiin vuonna 1917).

Vaeltavassa vieraskirjassa (s. 173) Aino Kallas muistelee: ”- - muistan aivan selvästi ajan, jolloin Isäni hankki Ratakadun asuntoomme puhelimen, noin vuotta ennen kuolemaansa [1888] – samoin muuten kirjoituskoneenkin, joka myytiin hänen kuolemansa jälkeen. Ja kumpaistakin sain koetella – sekä puhelinta että kirjoituskonetta.”

Aune Krohn (1955, 39, 40) on kuvannut Godenhjelmien 1800-luvun lopun kotipiiriä: ”Tätini, Ida Lindroos-Godenhjelmin talo – äidinisäni Abraham Lindroosin rakennuttama – sepä vasta oli oikea leikin ja sadun maailma! Siellä kukkivat sireenit ja ruusut, siellä oli vanha aitta täynnä ihmeellisiä tavaroita, siellä talli-navetta, missä vaarilla oli ollut hevosensa ja mummollani lehmänsä. Se lehmä oli ollut laitumella, ei sen kauempana kuin Kolmikulmalla, missä minun lapsensilmäni jo näki pienen puiston - - . (--) Pihalla oli siellä talvisin lunta, jota ei korjattu pois, (--). Siitä sopi siis tehdä hiilisilmäisiä lumiukkoja, tai milloin täti piti pitoja lapsille, jäähdyttää kotitekoisia nekkuja hangessa.”

Koulut, harrastukset, ystävät – kaupunkimiljööt (1890–1900; teini-ikä ja nuoruus)

Käytyään pari vuotta Lydia Stenbäckin valmistavaa koulua Aino Krohn tuli 1.9.1887, 9-vuotiaana, oppilaaksi Helsingin suomalaiseen tyttökouluun,[1] jonka perustajiin hänen setänsä, tyttöjen erillisen koulutuksen puoltaja B.F. Godenhjelm kuului ja jonka johtajana hänen äitinsä Minna Lindroos oli toiminut ennen avioitumistaan Julius Krohnin kanssa. Vuonna 1884 koulu oli saanut oman koulutalon Yrjönkadun ja Bulevardin kulmasta. Aino Krohn kävi koulun 7-vuotisen ohjelman ja päätti koulun toiseksi parhaalla todistuksella 30.5.1894 ollessaan 15-vuotias. Suomalaisen Yhteiskoulun oppilaaksi Aino Krohn merkittiin 1.9.1894 hänen täytettyään saman vuoden elokuussa 16 vuotta. Koulu oli ensimmäinen koulu, jossa myös tytöt saivat mahdollisuuden ylioppilastutkinnon suorittamiseen. Koulu toimi Kalevankadun ja Yrjönkadun kulmassa. Aino Krohn keskeytti koulun keväällä 1895. Hän ei ollut innostunut lukio-opinnoista, vaan hän halusi yksinomaan kirjailijaksi.

Kirjastolla oli tärkeä merkitys Aino Krohnin Helsingissä. Vuonna 1881 valmistunut, Carl Theodor Höijerin suunnittelema Rikhardinkadun kirjasto[2] oli Pohjoismaiden ensimmäinen yleiseksi kirjastoksi suunniteltu rakennus. Aino Krohn oli kirjaston ahkera asiakas. Kesällä 1899 Aino mainitsee kirjeessään Lopen Syrjästä Ilona Jalavalle lainanneensa kirjastosta maalle mukaan ”joukon intressanteja kirjoja”, niiden joukossa myös saksankielisiä teoksia. Aino Krohnille Rikhardinkadun kirjasto tuntui olleen myös romanttisten kohtausten paikka.

Ratakatu, Korkeavuorenkatu, Albertinkatu, Yrjönkatu, Bulevardi, Kolmikulma ovat Aino Krohnin lapsuus- ja nuoruusajan koordinaatteja eteläisessä Helsingissä. Hänen useissa kirjeissään, myös myöhemmällä iällä, esiintyy muistelua kävelyistä ja pitkistä keskusteluista Albertinkadulla Ilona Jalavan kanssa.

Ekbergin kahvila oli yksi suomalaismielisen kulttuurinuorison kohtaamispaikka: ”Kun tulin Ekbergiin, istui Herman jo siellä, ja vähän ajan kuluttua toi tarjoilija soodavettä ja kaksi lasia. Herman lennähti tulipunaiseksi. ’Minä tilasin itselleni soodaa, mutta juoko neiti sitä?’ Tietysti vastasin myöntävästi ja join sitten kohteliaisuuden vuoksi, vaikka muuten en soodaa hevin tahtoisin suuhuni panna. Sen jälkeen saapui [Otto] Manninen kirja kainalossa. - -” (24.1.1898)    

Vuosi 1900 ja sen jälkeen

Aino ja Oskar Kallas vihittiin avioliittoon Helsingin Saksalaisessa kirkossa[3] 6.8.1900. Oskar Kallas oli saanut lehtorin paikan Pietarista, jonne nuori aviopari muutti kuukauden kuluttua häistä. Pietarin aikaa leimasi yksinäisyys, ikävöiminen ja kaukana oleminen Helsingistä, jonne Aino Kallas ehkä kaikkein eniten kaipasi juuri Pietarissa asuessaan. Vuonna 1903 Kallakset muuttivat Tarttoon, missä he asuivat syksyyn 1918. Tarton kaudella Aino Kallas vietti vuosittain pitkiä kausia Suomessa, pääasiassa Helsingissä. Vuorikadun Hospiz muodostui yhdeksi merkittäväksi tukikohdaksi. Gradinin ravintola-kahvila, nykyinen Klaus Kurki Bulevardi 2:ssa,[4] tuli tärkeäksi tapaamispaikaksi Ilona Jalavan kanssa: Ainon ja Ilonan tuntikausia kestäneet tolkkaukset tapahtuivat usein Gradinissa. Siellä kävivät intensiivisiä keskusteluja myös Eino Leino ja Aino Kallas.

Viron edustajana Suomessa 1918 – 1921

Viro julistautui valtiollisesti itsenäiseksi 24.2.1918. Oskar Kallas nimitettiin Viron lähettilääksi Suomeen, ja lähetystönä toimi yksi huone Tehtaankatu 1:ssä. Kotia ei aluksi ollut, vaan perhe asui eri paikoissa (”Virve Helmin, Laine Kaarlen luona, Sulev Tunkelolla, Hillar Vuolijoella.” 1.1.1919). Vasta syksyllä järjestyi koti Tehtaankatu 4:ään.[5] Päiväkirjasta ja muistelmista saa käsityksen, jonka mukaan edustusaika Helsingissä oli ensisijaisesti kulkemista erilaisissa tilaisuuksissa, toisten maiden lähetystöissä ja virallisissa kutsuissa. Oman edustamista oli niukasti. Anna-Maria Tallgrenin kanssa käydystä kirjeenvaihdosta ilmenee, että Aino Kallas liikkui lähettiläsaikana Helsingin kirjallisissa seurapiireissä.

Pakolaisuus ja paluu Helsinkiin 1940- ja 1950-luvuilla    

Vuonna 1944 Kallakset pakenivat Virosta Suomen kautta Tukholmaan, jonne he saapuivat lokakuun alussa. Oskar Kallas kuoli tammikuussa 1946. Vuoden 1946 syksypuolella Aino Kallas ja tyttärensä Virve Kallas-Päss sekä hänen lapsensa Aalo ja Viljar asettuivat Tukholmassa vakituiseen asuntoon osoitteeseen Vattenledningsvägen 89. Seuraavien, noin yhdeksän vuoden aikana Aino Kallas kulki edestakaisin Tukholman ja Helsingin väliä. Hän viipyi pitkiäkin aikoja Helsingissä ja joutui olemaan mm. sairaaloissa.

Helsingissä Aino Kallas usein oleskeli Hospizissa, mutta myös Göta Saloviuksen kodissa/järjestämässä majoituksessa Meilahdessa. Saatuaan Wihurin rahaston elämäntyö-palkinnon syksyllä 1953 Aino Kallas sai myös Suomen kansalaisuuden ja asuinpaikan Helsingistä. Hänen viimeisenä ja ainoana varsinaisena ja vakituisena osoitteenaan oli Merikatu 1 A/Hoito- ja toipilaskoti Säde lokakuun alusta 1954 alkaen: ”Arvi ja Elvi Grotenfeltin entinen asunto, huone vanhanaikaisen avara ja korkea, näköala suoraan merelle. Kaikki hohtaa uutuuttaan äskeisen perinpohjaisen korjauksen jäljeltä, lattia naarmuton, parketti kiiltää jääiljanteena, seinät toistaiseksi vielä vailla naulanreikiä, kolme Otavan kirjahyllyä täpö täynnä kirjoja.” (Vaeltava vieraskirja, 2.10.1954.) Aino Kallas kuoli kodissaan 9.11.1956, 78 vuoden ikäisenä. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Krohnien perhehautaan.

Vaeltavassa vieraskirjassa Aino Kallas kuvailee Helsingissä käyntejään sekä sitä monella tavalla vaivalloista prosessia, jonka hän käy läpi asettautuessaan uudestaan asumaan synnyinmaahansa. Vaeltavaan vieraskirjaan hän kiteyttää 19.11.1953 näin: ”Lähdin kerran vanhasta kotikaupungistani Helsingistä, niin kuin lähtee kaukomaille ja uusiin satamiin laiva, uuden riemun ja lähtökuumeen sykyttäessä sen konesydäntä. Lähdin avartumaan miljoonakaupunkiin, jonka olin vannonut valloittavani… myötätuulessa, lippujen liehuessa. – Ja yli kolmen vuosikymmenen kuluttua palaan, mutta en enää liehuvin viirein, en myötätuulen paisuttamin purjein, vaan haaksirikkoisena, myrskyjen runtelemana, turvasatamaa anellen.”

Lopuksi

Aino Kallas aloitti elämänsä vanhempiensa kodissa Vuorikadulla ja Ratakadulla. Hän kuoli 78 vuotta myöhemmin muutaman sadan metrin ja korttelin etäisyydellä olevassa kodissaan Merikadulla.[6] Kierrettyään vuosikymmenten mittaisen laajan kaaren maailmalla palasi juurilleen Helsinkiin, lapsuutensa ja nuoruutensa maisemiin.

Aino Kallas kirjoittaa Vaeltavassa vieraskirjassa 7.3.1952: ”Toisinaan tuntuu, niin kuin en enää olisikaan muuta kuin tuollainen ontto, käpertynyt, kuivuneen puunoksan varassa huojuva kotelo, jonka heikoinkin tuulenhäivähdys voi irroittaa ja viedä myötään… ’Shopsoiled’, kuten sanottiin Lontoossa, myytäessä tavarataloissa alennushintaan tavalla tai toisella hieman vahingoittuneita ja pilaantuneita tai jo tehtaassa kärsineitä kankaita, sukkia, hansikkaita… Enkö ole minäkin elämän suurmyymälässä samankaltainen vioittunut tuote, alkuaan ensiluokkaiseksi aiottu… ” (73-vuotiaana)

Lähteet ja kirjallisuutta

Aino Kallaksen kaunokirjallinen, esseistinen ja muistelmallinen tuotanto 1897–1956.

Aino Kallaksen Päiväkirja 1897–1931

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu 1886 – 1911. 25-vuotisen toiminnan muistoksi julkaisivat nykyiset opettajat ja entiset oppilaat. Helsinki: Helsingin Uusi Kirjapaino-Osakeyhtiö, 1912.[7]

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu 1886 – 1936. Julkaisutoimikunta A.A. Koskenjaakko, Elsa Hagan, Helena Streng, Elsa Heporauta, L.O.Th. Tudeer, Carolus Lindberg, Vilho Setälä. Matrikkelintoimittaja Salme Setälä. Helsinki: Otava, 1936.[8]

Hjerppe, Riitta (1990): Kasvun vuosisata. Helsinki: VAPK-Kustannus.

Kolme naista, kolme kohtaloa. Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa Ilona Jalavan ja Helmi Krohnin kanssa vuosina 1884 – 1913. Toimittanut Riitta Kallas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1988.

Kolme naista, kolme kohtaloa. Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa Ilona Jalavan ja Helmi Krohnin kanssa vuosina 1914 – 1955. Toimittanut Riitta Kallas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989.

Krohn, Aune (1955): Menneitten aikojen tarinaa. Helsinki: Osakeyhtiö Valistus.

Krohn, Helmi (2004): Helmi: Helmi Krohnin kirjeitä läheisilleen 1884–1936. Toimittanut Marjut Hjelt. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Melkas, Kukku (2006): Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Melkas, Kukku & Grönstrand, Heidi & Launis, Kati & Leskelä-Kärki, Maarit & Ojajärvi, Jussi & Palin, Tutta & Rojola, Lea (2009): Läpikulkuihmisiä. Muotoiluja kansallisuudesta ja sivistyksestä 1900-luvun alun Suomessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Laitinen, Kai (1973): Aino Kallas 1897–1921. Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta. Helsinki: Otava.

Laitinen, Kai (1995): Aino Kallaksen mestarivuodet. Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta 1922–1956. Helsinki: Otava.

Laitinen, Kai (1998): Aino Kallaksen leikekirjat ynnä tutkijan tarkistuksia, haksahduksia ja mutkistuksia. Teoksessa: Henni Ilomäki & Ulla-Maija Peltonen & Hilpi Saure (toim.): Salaamatta – Kirjallisia muistikuvia ja löytöjä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkisto. S. 37 – 51.

Leskelä-Kärki, Maarit (2006): Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Leskelä-Kärki, Maarit & Melkas, Kukku & Hapuli, Ritva (toim., 2009): Aino Kallas. Tulkintoja elämästä ja tuotannosta. Helsinki: BTJ Kustannus.

Tapionlinna, Tellervo (1958): Aino Kallas koulutyttönä. Teoksessa: Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirja 16. Juhlakirja Rafael Koskimiehen täyttäessä 60 vuotta 9.2.1958. Helsinki: Otava. S. 252– 268.

Vuorikuru, Silja (toim., 2008): Elämisen taiteesta. Aino Kallaksen ja Anna-Maria Tallgrenin kirjeenvaihtoa kolmelta vuosikymmeneltä. Helsinki: Otava.

Zetterman, Eva (2003): Frida Kahlos bildspråk. Ansikte, kropp & landskap. Representation av nationell identitet. Gothenburg studies in art and architecture:14. Acta Universitatis Gothoburgensis, Göteborg.

[1] Koulun nykyinen jatkaja on Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu.

Aino Krohn aloitti koulun sen uudessa rakennuksessa Yrjökadun ja Bulevardin kulmassa: www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/suomtyttokoulu.htm

[2] www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Rikhardinkadun_kirjasto/Juttuja_kirjastosta/Rikhardinkadun_kirjasto_130_vuotta(1842)

[3] www.stadissa.fi/paikat/213/saksalainen-kirkko

[7] Aino Krohnia koskevat tiedot sivulla 157.

[8] Aino Kallasta koskevat matrikkelitiedot sivulla 173.